Moilas Oy
Perheyritys vuodesta 1955Moilas Oy
Perheyritys vuodesta 1955
Vuonna 1955 syntynyt Moilas on perustajasuvun omistama perheyritys, jonka pääkonttori on siellä missä juuretkin: Pieksämäellä. Savossa Järvisuomen maisemissa sijaitsee kaksi Moilas-leipomoa, joissa valmistuu maukkaita, gluteenittomia Moilas-tuotteita.
Moilas Oy:n toimintaa ohjaavat kestävät arvot, jotka hallituksen puheenjohtajan ja perustajaperheen Juha Moilasen leipuriäiti Saimi antoi ohjeeksi:
”Rakkaudella, rehdisti ja hyvistä raaka-aineista”
RTK-Henkilöstöpalvelu
HR-asiantuntija Anni Paananen
puh. 0400 480 613
anni.paananen@rtkhenkilostopalvelu.fi
Sanna on käytännön ihminen, joka on aina tykännyt tehdä paljon käsillään. Häneltä löytyy osaaminen metsurin sekä huonekalusepän työnkuviin, mutta into leipomiseen loi ajatuksen leipurikondiittorin ammatista. Hän suoritti Moilasella alan työharjoittelun, joka toi mukanaan varsinaisen työpaikan tuotantotyöntekijänä.
Heikki työskentelee Moilasella teknisenä osaajana pakkausteknologian parissa. Hänen työarkensa vaatii ongelmanratkaisukykyä sekä osaamista tekniikan parissa.
Jani Tarvainen saapui Moilas Oy:n Pieksämäen leipomoon kesätöihin vuonna 1992. Hänen urapolulleen on sisältynyt Moilasella monipuolisia tehtäviä, aina siellä missä lisäkädet ovat olleet tarpeen. Hän on työskennellyt tuotannossa muun muassa piirakoiden valmistuksessa, koristellut viinereitä sekä pakannut ja varastoinut tuotteita.
Keväällä 2019 Jani otti työurallaan uuden, innostavan askeleen, ja tarttui Moilasen tuotannonsuunnittelijan tehtävään.
Suvi Väätäinen on loihtinut kotikeittiössään gluteenittomia herkkuja jo vuosikaudet. Leipomisharrastuksesta muodostui työura vuoden 2015 loppupuolella, kun Suvi innostui Pieksämäen Moilas-leipomon avoimesta tuotekehittäjän paikasta, ja tuli valituksi tehtävään.
Myöhemmin Suvin uralle Moilasella avautui uusi mahdollisuus hänen astuessaan tuotekehityspäällikön saappaisiin.