RTK-Henkilöstöpalvelu

 
 

Eetu löysi RTK-Henkilöstöpalvelun kautta monipuolisen työn, jossa saa toteuttaa itseään

Oululainen Eetu Torppa löysi työpaikan RTK-Henkilöstöpalvelun kautta liikunnallisia elämyksiä tarjoavasta yrityksestä, jossa hän työskentelee parhaillaan vuokratyöntekijänä.

Eetun työnhaun yhteydessä RTK-Henkilöstöpalvelun rekrytointivastaava Päivi Rantsin kanssa järjestynyt haastatteluhetki oli tunnelmaltaan todella rento, ja avasi tien uuteen, innostavaan työpaikkaan.

”Päivi näki minussa potentiaalia, ja suositteli yritykseen. Olen työskennellyt siellä nyt vähän yli kaksi vuotta, ja olen viihtynyt erittäin hyvin”, Eetu kertoo.

 

Ideointia ja joustavaa opiskelua työn ohessa

Eetun mielestä parasta hänen työnkuvassaan on sen monipuolisuus, sillä hän työskentelee vaihtelevasti muun muassa yrityksen ravintola- ja asiakaspalvelutehtävissä. Vauhdikkaat työpäivät tempaisevat mukaansa, eikä yksikään päivä ole samanlainen.

Lisäksi työssään hän pääsee vaikuttamaan – Eetun tärkeä harrastus, ja jopa elämäntapa on skeittaus, joten hän järjesti yhdessä ystävänsä kanssa työpaikallaan skeittitapahtuman, jonka markkinoinnin sosiaalisessa mediassa sekä muun tarvittavan järjestelyn he hoitivat yhdessä.

”Täällä saan ideoida ja toteuttaa vapaasti – oikeastaan mitä vain tulee mieleen”, Eetu tiivistää.

Eetu opiskelee parhaillaan työn ohella oppisopimuksella tarjoilijan ammattitutkintoa, ja työn sekä opintojen yhteensovittaminen on onnistunut erittäin hyvin. Tutkintoon vaadittavien näyttöjen suorittaminen järjestyy kätevästi työpaikalla, ja kaikki osapuolet ovat olleet erittäin joustavia opintojen järjestelyiden suhteen.

 

Sujuvaa arkea vuokratyöntekijänä

Eetu on ollut RTK-Henkilöstöpalveluun työnantajanaan erittäin tyytyväinen, ja työarki yrityksessä on sujunut mutkattomasti. Esimerkiksi viestintä RTK-Henkilöstöpalvelun kanssa on puolin ja toisin on onnistunut mainiosti.

”Yhteydenpito RTK:n kanssa on aina ollut helppoa. Käyn illan päätteeksi sähköpostin läpi, ja sinne tipahtaa aina tarvittavat infot sekä tieto uusista asioista. En rehellisesti sanottuna aina muista, että työskentelen RTK-Henkilöstöpalvelun työntekijänä, sillä kaikki on sujunut niin hyvin”, Eetu naurahtaa.

”Voin suositella RTK-Henkilöstöpalvelua työnantaja ehdottomasti myös muille, sillä yhteistyö on sujunut kaiken kaikkiaan todella hyvin”, Eetu tiivistää.

Millaista työtä juuri sinä haluat tehdä?

 

Työelämän kohtaamisia

Yhdellä hakemuksella satoja mahdollisuuksia!

Katso avoimet työpaikat