RTK-Henkilöstöpalvelu

Korona / COVID-19 – Kuinka estämme viruksen leviämisen?

14.03.2020

Pyrimme aktiivisesti RTK-Henkilöstöpalvelussa omalla toiminnallamme ja toimenpiteillämme ennaltaehkäisemään korona-epidemian leviämistä

Noudatamme Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suosittamia COVID-19 -torjuntatoimia. Työskentelemme RTK-Henkilöstöpalvelussa mahdollisuuksien mukaan etänä, ja olemme tavoitettavissa normaalisti puhelimitse sekä sähköpostitse. Epidemian leviämisen estämiseksi olemme siirtyneet hyödyntämään asiakaskohtaamisissa ensisijaisesti etätapaamisia nykyaikaisin työkaluin.

Koronavirus tarttuu ihmisestä toiseen pääasiallisesti pisaratartuntana lähikontaktissa. Jotta voimme yhdessä rajoittaa koronaviruksen leviämistä, meidän kaikkien on erityisen tärkeää huolehtia omalta osaltamme seuraavista asioista:

1. Noudata huolellisesti niin viranomaisten kuin oman työpaikkasi antamia ohjeita koronaviruksen torjumiseen liittyen.

2. Huolehdi käsien pesemisestä. Pese kädet aina töihin tultuasi, ennen ruokailua, tauoilla ja poistuessasi työtehtävistäsi. Paras tapa pestä kädet on käyttää lämmintä vettä ja nestesaippuaa. Viimeistele puhdistus hieromalla käsiisi käsihuuhdetta.

3. Kun tapaat ihmisiä, älä kättele ja pidä turvaväliä (väh. 1 metri).

4. Yski oikein. Jos yskittää, yski nenäliinaan tai hihaasi. Älä yski kämmeneesi. Laita nenäliina sekajätteisiin.

5. Vältä matkustamista koko riskialueella. Suomessa annettiin 12.3.2020 viranomaisohje, jonka mukaan matkustamista ulkomaille pitäisi tällä hetkellä välttää. Tämän ohjeen mukaan työpaikalta tulisi olla poissa kaksi viikkoa matkan jälkeen. Huomioithan, että jos päätät lähteä näissä olosuhteissa ulkomaille, mahdollinen työn estyminen ja poissaolo työstä voi matkan jälkeen olla palkatonta.

6. Vältä tarpeetonta liikkumista julkisissa liikennevälineissä tai isoissa kauppakeskuksissa, tilaisuuksissa ja tapahtumissa mahdollisuuksien mukaan.

7. Jos koet olosi millään tavalla sairaaksi tai flunssaiseksi, jää kotiin. Ilmoita poissaolostasi työpaikalle ja toimi annettujen jatko-ohjeiden mukaisesti. Jos epäilet koronavirustartuntaa, ole yhteydessä omaan työterveyshuoltoon tai oman alueen terveyskeskukseen tai sairaalaan. Terveydenhuollon ammattilaiset antavat toimintaohjeet oireiden perusteella ja mahdollisen matkustushistorian perusteella.

8. Harkitse myös muiden ei-välttämättömien toimien vähentämistä, kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa ja muulla vapaa-ajalla.

Seuraamme RTK-Henkilöstöpalvelussa aktiivisesti viranomaisviestintää ja pidämme tiiviisti yhteyttä asiakasyrityksiimme sekä työntekijöihimme tilanteen edellyttämällä tavalla.

Pysytään turvassa ja turvataan yhdessä myös läheistemme terveys

Lisää tietoa koronaviruksesta:

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
www.thl.fi/

Valtioneuvosto
www.valtioneuvosto.fi/

Työterveyslaitos
www.ttl.fi/