02.04.2020
Globaalisti vallitseva koronakriisi on aiheuttanut huolta ympäri maailman. Tilanteen vaikutukset heijastuvat meidän jokaisen arkeemme ja moneen asiaan, joista yksi on taloudellinen tilanne. Helsingin Sanomien hiljattain kirjoittaman artikkelin mukaan yli 70 prosenttia suomalaisista yrityksistä kertoo olevansa ongelmissa koronan vuoksi. Koko maailmantaloudelle yli toimialarajojen poikkeustilanne tulee saamaan aikaan liiketaloudellisia menetyksiä – osalle välittömästi, ja osalle viiveellä. Myös me RTK-Henkilöstöpalvelussa seuraamme tilanteen vaikutuksia tiiviisti, ja pyrimme tekemään kaikkemme sen eteen, että pyörät pysyvät pyörimässä.
RTK-Henkilöstöpalvelulle tärkeässä arvossa on kumppanuus eri sidosryhmiemme kanssa, ja koen, että vallitsevassa tilanteessa sillä on merkittävä rooli – haluamme olla työntekijöille ja -hakijoille sekä yritysasiakkaille luotettava kumppani, jonka kanssa haastavista ajoista selvitään yhdessä.
Käymme yritysasiakkaidemme kanssa jatkuvaa vuoropuhelua tilanteen edetessä, ja saamme heiltä kysymyksiä esimerkiksi liittyen nopealla tahdilla muuttuviin työsuhteeseen vaikuttaviin lainkohtiin. Pidämme oman osaamisemme jatkuvasti ajan tasalla, ja haluamme olla yrityksille vallitsevassa poikkeustilanteessa tuki, asiantuntemustamme jakaen. Lisäksi vastaamme heidän tarpeisiinsa etenkin toimialoilla, joihin tarvitaan juuri nyt lisäkäsipareja.
Olemme sidosryhmillemme hyvin tavoitettavissa, ja viestimme aktiivisesti ajankohtaisista, koronatilanteessa esimerkiksi vuokratyöntekijöihimme vaikuttavista asioista. Henkilöstöpalvelualalla tärkeintä ovat ihmiset, joten huolehdimme vuokratyöntekijöistämme paitsi viestimällä, myös olemalla työnantaja, johon voi epävarmassakin tilanteessa luottaa.
Toimihenkilömme työskentelevät tällä hetkellä etäpisteillään nykyaikaisin työkaluin ja verkon yli mahdollistamme onnistuneen vuorovaikutuksen asiakasyritysten, työtekijöiden ja -hakijoiden suuntaan. Haluan korostaa matalaa kynnystä yhteydenottoon asiantuntijoidemme suuntaan – mikäli mielessäsi on kysyttävää, ota rohkeasti meihin yhteyttä.
Vaikka taloudessa kuohuu juuri nyt, kannattaa pitää silmällä ja hakea avoimia työpaikkojamme. Työelämä jatkuu tämän tilanteen aikana ja jälkeenkin, joten uusi, innostava uramahdollisuus verkkosivuillamme saattaa odottaa juuri sinua. Mikäli sinulle sopivaa työtä listauksesta ei löydy tällä hetkellä, laita meille avoin hakemus, tai hyödynnä verkkosivujemme pikahakutoiminto. Rekrytoijamme käsittelevät yrityksiltä tulevien toimeksiantojen mukaan myös ”hiljaisia hakuja”, joissa sopivia osaajia etsitään ensisijaisesti jo olemassa olevasta työnhakijalistauksestamme.
Tilanne on todella poikkeuksellinen meille kaikille. Maailmalla vallitseva pandemia etenee tällä hetkellä omalla painollaan, mutta jokainen meistä voi vaikuttaa pienin teoin, eli noudattamalla viranomaisten antamia määräyksiä. Älä unohdu koronaviruksen täyttämään huoleen ja uutistulvaan, vaan keskity asioihin, joihin voit vaikuttaa – pyri tekemään tilanteesta huolimatta parhaasi joka päivä, ja vaali työyhteisön antamaa energiaa esimerkiksi virtuaalisin kahvitauoin. Yhteinen huumori sekä yhteisön, perheen ja läheisten mahdollistama tuki ovat tulevinakin viikkoina tärkeässä arvossa.
Kuluneiden viikkojen aikana on tapahtunut paljon, mutta olemme oppineet yhteisöllisyyttä, jossa ollaan enemmän henkisesti kuin fyysisesti läsnä toisen arjessa. Lisäksi etätyöskentelyn taitoja opitaan ja omaksutaan jokaisessa yrityksessä, jossa se on mahdollista.
Maailma kokee pandemiasta melko suuren kolauksen, mutta selviämme tästä aivan varmasti – yhdessä.
Ystävällisesti,
Henna Haapanen
Toimitusjohtaja, RTK-Henkilöstöpalvelu